”Voin kertoa kokemuksistani kenelle vain”

Haminan keskustassa, vanhan puutalon kellariholvien suojassa papattaa iloinen nainen. Tarja Palo, 50, puhuu lempiaiheestaan: rakkaista koiristaan. Hän vetää hihaansa ylös ja esittelee käteensä tatuoituja lemmikkejä.

”Mulla on kaksi basenjia. Ne ovat kuin kissoja koiran ruumiissa. Ne ei hauku eikä haise. Kun ne kastuu, niin ne tuoksuu samalta kuin märkä järvenrantahiekka.”

Koirista puhe kääntyy asumiseen. Alkaa tarina vesivahingosta, puolen vuoden asumisesta kesämökillä, jonne ei tullut juoksevaa vettä, Helsingin aamuruuhkista, Haminan kahviloista ja parkkipirkoista.

Yhtäkkiä iloinen puhe keskeytyy ja Palo osoittaa ikkunasta läpitunkevaa valopaasia.

”Ah, aurinko paistaa, sitä ei ole näkynyt moneen päivään!”

Kaksi sairastettua syöpää ovat tehneet Palosta nautiskelijan. Hän menee sinne, minne nenä näyttää, kokeilee uusia asioita, nukkuu aamulla pitkään jos nukuttaa ja pysähtyy ihastelemaan ikkunasta virtaavaa valoa. Hän on kiertänyt Helsingistä Nurmijärvelle, Miehikkälästä Kotkaan ja lopulta Haminaan.

”Kaikista muuttamisista ja muista voi saada sen kuvan, että olisin jotenkin levoton sielu. Mutta en minä toivottavasti ole. Elämätilanteiden mukaan olen aina mennyt”, päättäväinen nainen sanoo.

Kilpirauhassyöpä jo lukioikäisenä

Palo oli vasta lukioikäinen, kun hänellä todettiin kilpirauhassyöpä.

”Se kierros, jonka silloin 80-luvulla kävin, oli hirveä.”

Nuorta lukiolaista heiteltiin kouluterveydenhuollon ja kahden kunnan välillä kuukausikaupalla. Lopullista diagnoosiakaan ei heti kerrottu itse potilaalle.

”Leikkauksen jälkeen lääkäri tuli kierrokselle ja totesi mukana olleille oppilaille, että tämä on tyypillinen carcinoma glandulae thyroideae vai mikä se nyt oli. Kirjoitin sanat paperille ja menin sairaalan kirjastoon. Kirjasta sitten ensimmäisen kerran luin, että minulla on kilpirauhassyöpä”, Palo kertaa.

Välillä hän joutui huoneen ulkopuolelle odottamaan, kun lääkärit keskustelivat keskenään 18-vuotiaan tilanteesta.

Vakavasta aiheesta huolimatta vaikeat muistot jo toisiaan naurattavat Paloa.

”Kilpirauhassyövän ennustehan on todella hyvä.”

Kilpirauhanen leikattiin ja Palo sai radiojodihoitoja.

”Syöpää seurattiin viisi vuotta. Seurannan loputtua kävin ostamassa Alkosta kalleimman samppanjapullon. Se maksoi 320 markkaa. Juomattahan se jäi, kun oli niin kuivaa ja pahaa.”

Rintasyöpä aikuisiällä

Palo ehti elää parikymmentä vuotta tervettä elämää. Aikuisiällään hän ajatteli jo, että syöpä on taakse jäänyttä elämää.

Vuonna 2009 hän kuitenkin sairastui uudestaan. Silloin 44-vuotias Palo löysi rinnastaan patin ja tutkitutti sen ensitilassa.

”Ajattelin, että ei se voi olla rintasyöpä, että minä olen osuuteni jo suorittanut.”

Lääkärin uutiset olivat kuitenkin huonoja.

”Oli perjantaiaamupäivä, kun työterveyslääkäri soitti ja kertoi, että kasvain oli selkeästi pahanlaatuinen. Juoksin heti takapihalle itkemään.”

”Sanoin silloin, että minulla on mennyt peili rikki. Parin vuoden sisään menetin unelmakodin, mies lähti toisen matkaan ja sairastuin uudestaan syöpään.”

Itkujen jälkeen Palo aktivoitui, alkoi soittelemaan lääkäriin ja kyselemään asian etenemistä. Rintasyöpä leikattiin, eikä se onneksi ollut päässyt leviämään. Paloa hoidettiin sytostaateilla, sädehoidolla ja Herceptin-lääkkeellä. Uusi rinta tehtiin korjausleikkauksessa.

”Joka kerta lääkäriin mennessä minulla oli sisko tai ystävä mukana. Olin kirjoittanut kysymykset valmiiksi paperille. Se oli välttämätöntä, koska aina kun menin vastaanotolle, aloin vain itkeä.”

Toinen syöpä koetteli yksinasuvaa Paloa myös taloudellisesti. Kesämökki piti myydä pois.

Vaikka Palo muistaa lääkärin tapaamiset, taloudellisen ahdinkonsa ja diagnoosinsa kellontarkasti, on hän iloinen, että jotkut asiat ovat painuneet pois mielestä.

”On ihanaa, että ihmismieli on ehtinyt unohtaa kaikki kivut ja säryt.”

Hormonipositiivinen rintasyöpä saa hikoilemaan

Kesken tarinansa Palo avaa pöydällä olevan kangasmytyn. Mytty paljastuu Kotkan meripäivien frisbeeksi, joka toimittaa viuhkan virkaa.

”Tämä kestää tavallisia viuhkoja paremmin”, Palo nauraa ja alkaa tuulettaa frisbeen avulla ilmaa ympärillään.

”Minulla oli hormonipositiivinen rintasyöpä, ja sairastumisen jälkeen aloitettu hormoniestolääkitys aiheutti helvetilliset vaihdevuosioireet. Ne ovat kestäneet jo viisi vuotta. Pessimistisen toiveikkaana odotan oireiden vähenemistä nyt, kun lääkitys loppui”, Palo hymähtää.

Juuri vaihdevuosioireiden takia viuhkoja tarvitaan.

Palo on saanut apua ja voimia paitsi iloisesta asenteestaan myös vertaisistaan. Sairastuessaan hän haki tukea monesta suunnasta.

”Asuin sairastumisen aikaan Nurmijärvellä ja menin Riihimäelle paikallisen Syöpäyhdistyksen vastaanotolle. Siellä oli ihana sairaanhoitaja, todella fiksu tyyppi.”

Hoitaja muun muassa muistutti Paloa siitä, että aina ei tarvitse jaksaa.

”Muistan, että syövän sairastanut Satu Hassi oli niihin aikoihin esillä mediassa. Hassi kertoi, että oli tehnyt töitä samaan aikaan kun oli tiputuksessa. Siitä tuli jotenkin hirveä olo, että minä en pysty tuollaiseen. Syöpäyhdistyksen sairaanhoitaja sai ymmärtämään, että ei minun ole pakko jaksaa.”

Ison avun tarjosi myös netin kautta löytynyt naisporukka.

”Verkosta löysin kolme muuta rintasyöpään sairastanutta mammaa. Me olemme sairastaneet samaan aikaan. Yksi meistä menehtyi aika alussa, mutta me muut olemme jatkaneet tapaamisiamme. Se on tärkeää vertaissiskotoimintaa.”

Rintasyövästä toivuttuaan Palo laittoi elämänsä uusiksi. Hän löysi uuden rakkauden, irtisanoutui työpaikastaan ja karisti Helsingin tomut jaloistaan.

Nykyään Palo on kokemuskouluttaja, joka käy kertomassa omista kokemuksistaan esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksissa.

”Olen avoin ja voin kertoa kokemuksistani kenelle tahansa, joka vain jaksaa kuunnella.”

 

Teksti: Maija Luotonen