Syöpä-lehti | 2020

Korona viivästytti tutkimuksiin pääsyä kolme kuukautta

Reijo Laukkasen eturauhassyöpäepäilyn jatkotutkimukset siirtyivät useilla viikoilla, kun kiireettömiä aikoja siirrettiin koronan takia. Hänen kohdallaan viive ei onneksi aiheuttanut vaaraa, mutta sen sijaan se aiheutti epätietoisuutta ja huolta myös läheisille.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2020

Uskon, että minulla on annettavaa

Mervi Kaartoaho tuntee, että vapaaehtoistyö tuo hänen elämäänsä tarkoitusta. Hän sairastui peräsuolisyöpään keväällä 2018 55-vuotiaana.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2020

Uuden oppiminen on innostavaa

Multippeliin myeloomaan sairastuneen Satu Rantalan työmatka Raisiosta Turkuun Heinikonkadun päiväkotiin oli sopivan mittainen pyöräilemiseen, jota hän rakastaa. Hän oli toiveammatissaan lastentarhanopettajana. Olikin haikeaa, kun sairastumisen ja hoitojen jälkeen paluuta päiväkodin arkeen ei enää ollut.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2020

Pehmeästi takaisin työelämään

Kaisa Törnroosilla oli puolen vuoden ikäinen tytär, kun hän huomasi näkönsä huonontuvan.
Kuuden kuukauden kuluttua hänellä todettiin kasvain aivorungossa. Perhevapaa vaihtui sairauslomaksi ja sairausloma kesti yhtä kauan kuin hän oli suunnitellut olevansa perhevapaalla.
Paluuta työhön hän muistelee tyytyväisenä, sillä työyhteisö otti hänet hyvin vastaan.
”Ehkä siksi, että kaikilla on psykologin koulutus”, Törnroosia naurattaa.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2020

Minä toivon: Sairastuneet saisivat elää mahdollisimman hyvän elämän.

Tämä toive on tärkein motiivi tehdä nykyistä työtäni, kertoo Syöpäsäätiön tutkimusjohtaja Jarmo Wahlfors.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2020

Kohtaaminen on taideterapian ydin

Turvallinen läsnäolon kokemus sallivassa tilassa saa aikaan merkityksen kokemuksia, luonnehtii ryhmätaideterapeutti Tommi Ojala.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2020

”Ilman tietoa geenivirheestä en olisi tässä”

Jos epäilet kantavasi syövälle altistavaa geenimutaatiota, mene tutkimuksiin. Sen jälkeen asialle voi tehdä paljon, sanoo perinnöllisen rintasyövän sairastanut Eija Porspakka.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2020

”Tuntuu hyvältä, kun voin auttaa”

Risto Laitisen eturauhassyöpä hoidettiin sädehoidolla kesällä 2009. Toivuttuaan hän lähti heti mukaan Propon – Suomen eturauhasyhdistyksen toimintaan ja vetää tällä hetkellä Helsingissä Kampin vertaistukiryhmää.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2020

Sähköisestä seurannasta apua työhön palaajalle

Syöpälääkäreiden tulee olla mukana myös potilaan seurannassa ja työhön paluun suunnittelussa, sanoo lääketieteen tohtori Sanna Iivanainen. Sähköisellä seurannalla lääkärit voisivat antaa kohdennettua tukea sitä tarvitseville.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2020

Lena Salmi haluaa motivoida syövän kokeneita liikkumaan

Tulemme näkemään Lenan videoilla ja some-kanavillamme houkuttelemassa syövän kokeneita uusien  liikuntalajien pariin.

Lue artikkeli