Parisuhde, lapset ja ystävät

Parisuhteen vuorovaikutuksen merkitys korostuu sairauden aikana. Sairastuneelle on tärkeää saada kokea olevansa edelleen rakastettu, tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi ja tuntea, että kumppanilla on halu ottaa hyväksyvästi vastaan kokemuksesi. Sairauden aikana myös roolit voivat vaihtua parisuhteessa. Avun vastaanottaminen kumppanilta voi vaatia totuttelua ja herättää huolta kumppanin jaksamisesta.

Saatat ajatella 

• ”On minun syytäni, että rakkaani on stressaantunut”
• ”Olen vain takkana rakkaalleni.”
• ”En ansaitse häneltä saamaani huomiota ja aikaa”
• ”Rakkaani pitäisi tietää mitä tarvitsen, vaikka en pyydä apua.”

Omien tarpeiden ja toiveiden selkeä ilmaiseminen on yksi parisuhteen vuorovaikutuksen kannalta tärkeimpiä asioita. Tarpeiden ilmaisemista on hyvä harjoitella esimerkiksi seuraavilla tavoilla. 

• Kuvaile vain objektiiviset tosiasiat. Kuvaile vain sitä mitä tiedät, tunnet ja ajattelet.
• Kerro tunteistasi, tunteestasi ajatuksen taustalla.
• Kerro, mitä juuri nyt kaipaisit ja tarvitsisit.
  Kerro, mikä on tuntunut aiemmin hyvältä ja tärkeältä kumppanisi toiminnassa.
• Ota katsekontakti, puhu niin, että toinen kuulee mitä sanot, huomioi äänensävysi.
• Ole myös itse valmis auttamaan ja tukemaan toista tilanteen tullen.

Voit osoittaa kumppanillesi hyväksyntää ja kunnioitusta kiinnostumalla ja myötätuntoa osoittamalla. Rauhallisuus ja hyväksyvä hymy luo tilaa lempeydelle ja ymmärrykselle. 

Sairastuminen voi tuoda mukanaan huolen fyysiseen läheisyyteen liittyvistä muutoksista parisuhteessa. Suhteesi kehoosi voi muuttua ja samoin kumppanisi voi kokea epävarmuutta suhteessa läheisyyteen. On hyvä tunnistaa, suojaudutko läheisyydeltä pitämällä kumppaniisi etäisyyttä haavoittumisen pelossa vai tuntuuko sinusta, että kumppanisi etääntyy sinusta läheisyyttä vältellen. Emotionaalinen läheisyys on tärkeää siitä huolimatta, että kumppanin lähellä olo voi tuntua juuri nyt hankalalta. Silloin on tärkeää sanoittaa omia tuntemuksia, sitä, että et koe itseäsi juuri nyt haluttavaksi, mutta rakastat kumppania edelleen ja kaipaat rakkautta. Läheisyys voi muuttaa muotoaan, nyt voi tuntua hyvälle se, kun kumppanisi hieroo, pitää kädestäsi, suutelee. Jo 20 sekunnin halaus tai 10 minuutin kädestä pitäminen ovat korvaamattomia keinoja stressin ja ahdistuksen vähenemiseen.

Vaikeinta syöpään sairastumisen myötä on usein sairastumisesta kertominen omille lapsille. Vanhemmalle voi herätä halu suojella lasta ja voit ajatella, että lasten ei tarvitsisi tietää asiasta.

Vanhemmat saattavat aliarvioida sairaudesta kertoessaan lapsen kykyä ymmärtää asian merkitystä tai tiedostaa perheessä tapahtuvia muutoksia, vaikka niistä ei olisi vielä puhuttu. Havaitessaan perheessä tapahtuvia muutoksia lasten rikas mielikuvitus saattaa muodostaa asioista todellisuutta pahemman tarinan. Lapsi saattaa ottaa kuormittavat asiat omaksi syykseen ja jäädä näin yksin myös oman tunteensa kanssa.
Sairaudesta kertoessa on hyvä sanoittaa asiaa selkeästi ja avoimesti käyttäen oikeita termejä huomioiden lasten ja nuorten kehitystaso. Esimerkiksi sanaa syöpä voi olla hyvä tarkentaa sen tarkoittavan tavallista nopeammin lisääntyviä soluja.

Milloin on oikea aika kertoa asiasta? Silloin, kun olet itse siihen riittävän valmis, mutta mahdollisimman pian, jotta asiaa tarvitsisi mahdollisimman vähän kotona peitellä tai salailla.  Jakaessasi asian lastesi kanssa voit vahvistaa näin perheenä yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä puolestaan on lapselle merkittävä voimavara kuormittavasta elämänvaiheesta selviytymiseksi.

Kertoessasi sairaudestasi on hyvä pyrkiä pitämään yllä kaksi erilaista näkökulmaa: tilanne on samaan aikaan epävarma ja pelokas, mutta samalla toiveikkuutta sisältävä. Sana syöpä ei tarkoita vanhemman menehtymistä. Lapselle voi olla hyvä kertoa hoitosuunnitelmasta ja sen myötä tulevasta toivosta. Sanoittaa mistä juuri minun isän tai äitini syövässä on kysymys ja miten sitä hoidetaan. Esimerkiksi kemoterapiaa voi kuvata keinoksi hidastaa solujen kasvua ja hoitojen edetessä voisi olla hyvä kertoa hoidosta aiheutuvien sivuvaikutuksista esimerkiksi vanhemman hiusten lähdöstä hoitojen vuoksi, ei itse syövästä johtuen.
Jos perheessäsi on useampi lapsi, huomaat ehkä heillä olevan erilaisia reaktioita. Joku heistä saattaa haluta tietää enemmän ja kovin yksityiskohtaisesti, kun toinen ottaa etäisyyttä ja ilmaisee vaivautuneisuuttaan. Toinen lapsista voi viettää yhä enemmän aikaa kavereidensa kanssa ja toinen heistä taas viihtyy yhä enemmän kotona. Lapsia on hyvä kannustaa elämään omaa elämäänsä mahdollisimman tasapainoisesti, vanhemman sairaudesta huolimatta.

Lapsille herää kysymyksiä pikkuhiljaa ja keskusteluihin on hyvä palata pienin palasin ajan edetessä. On hyvä kuunnella herkällä korvalla, onko lapselle muodostunut väärinkäsityksiä sairaudesta ja tilanteesta, esimerkiksi ”sairaus voi tarttua”. Toisinaan lapset saattavat kysyä vanhemmalta suoraan ”kuoletko sinä?” Vastauksessa on tärkeää olla samaan aikaan rehellinen, että toiveikas, ”Me kaikki kuolemme jonain päivänä, mutta toivottavasti minä en kuole tähän syöpään” tai ”toivon kovasti, että en kuole tähän, sillä lääkärit tekevät kaikkensa auttaakseen minua.”

Vanhemman sairastumisesta on hyvä keskustella myös muiden lapsen ja nuoren arjessa mukana olevien aikuisten kanssa, esimerkiksi isovanhempien ja muiden läheisten aikuisten, hoitajien, opettajien sekä harrastusten ohjaajien kanssa.

Elämän kriisit voivat vaikuttaa siihen, miten kohtaamme toisemme.  Fyysiset, emotionaaliset tai taloudelliset haasteet vaikuttavat usein vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa.  Saatat olla huolissasi, miten syöpä muuttaa suhteitasi. On kuitenkin hyvä muistaa, että sairaus voi myös syventää ja parantaa suhteitasi. Syövän edessä lähimmät ihmiset voivat tulla vieläkin läheisemmäksi, kun taas toiset voivat tuntua entistäkin etäisimmiltä. Jäädessäsi pois työstä ja sosiaalisten kontaktien vähennettyä myös sen myötä, saatat kokea itsesi yksinäiseksi ja voit kokea sairauden eristävän sinua. Miten sitten olisi hyvä kohdata heitä, joiden koet jäävän etäisiksi ja kaukaisiksi toiveistasi huolimatta?

Jokaisella ihmisellä on oma persoonallisuus ja sen myötä tapa olla ja toimia ihmissuhteissa. Osa on ulospäinsuuntautuneita, toiset taas pidättäytyväisempiä. Onko sinulla laaja sosiaalinen ystäväpiiri vai pidätkö yhteyttä kenties vain yhteen ystävääsi. Saatat toivoa enemmän sosiaalisia kontakteja, joka mahdollistuu myös sen, kun jaat kokemuksiasi ja asioitasi muiden ihmisten kanssa. Toiset keskittyvät puheessaan enemmän faktoihin ja konkreettisiin asioihin, toiset saattavat jakaa enemmän tunteitaan. Riippumatta siitä, kuinka ulospäinsuuntautunut tai pidättäytyväinen olet, suhteilla muihin ihmisiin on merkittävä rooli siinä, miten selviydyt ajasta sairauden kanssa. Myös tapasi, miten kohtaat sairautesi, vaikuttaa suhteisiisi ja niiden ylläpitämiseen.

Mikään ihmissuhde ei ole täydellinen edes sairauden aikana, eikä kukaan voi muuttaa toista. Toiset ovat realistisempia, toiset välttelevät tosiasioita, toiset ilmaisevat herkemmin tunteitaan, toiset välttelevät tunteiden näyttämistä. Sinulle voi olla hämmentävää ja kiusallista, jos läheisesi selviytymistapa ei vastaa omaa selviytymisen tapaasi. Ystäväsi voivat sanoa asioita, joiden on tarkoitus kannustaa tai rohkaista, mutta saavat sinut tuntemaan olosi ja kokemuksesi mitätöidyksi ”Älä murehdi, tiedän kyllä, että sinä pärjäät” voi saada sinut tuntemaan itsesi entistä yksinäisemmäksi. Hyvän tarkoittavat ehdotukset esimerkiksi lääkäreistä tai ruokavaliosta voivat toisinaan olla hyödyllisiä, mutta jos neuvo kohdistuu kritiikkinä suhteessa omaan elämääsi, tunnet olosi ymmärrettävästi mitätöidyksi.

Sairauden myötä joudut pohtimaan, miten ja kuinka paljon kerrot sairaudestasi työpaikallasi.
Epävarmuus itsestä ja omasta paikasta työyhteisössä ovat tuttuja monille syöpään sairastuneille.
Epävarmuus voi houkutella sinua eristäytymään, vetäytymään ja sulkeutumaan. Pelkäät, että et ehkä olisi enää yhtä merkityksellinen työkaverina ja työntekijänä sairautesi myötä. Pelottavaa on myös ajatus siitä, että sinut unohdettaisiin sairaslomasi aikana.

Huomaatko seuraavia ajatuksia

• ”minusta tulee vain taakka työkavereilleni”
• ”työkaverini säälivät minua”
• ”muut katsovat ulkonäköäni tai puhuvat minusta keskenään”

Näiden ajatusten myötä teet oletuksia työkavereistasi ja tulkitset maailmaa oletustesi lävitse.
On hyvä tarkistaa tosiasiat. Ehkä työkaverisi ei ota yhteyttä sinuun, koska kokee olonsa epävarmaksi ja haluaa kunnioittaa yksityisyyttäsi. Työkaveri saattaa epäröidä mitä sinulle sanoisi ja jättää lopulta sanomatta mitään. Työkavereille voi kertoa toiveista, miten toivot heidän olevan tukenasi sairauden aikana. Työkaverin kysyessä sairaudestasi, sinulla on oikeus ja mahdollisuus todeta ”jätetään tämä keskustelu myöhemmäksi”, ”voin palata tähän ehkä myöhemmin, kun minusta tuntuu, että olen valmiimpi keskustelemaan asiasta”. Oman haavoittuvuuden esiin tuominen työelämässä voi olla kovin vaikeaa, mutta toisinaan se syventää suhteita ja vahvistaa myötätuntoa työkavereiden välillä.

On ymmärrettävää, että sairaus vaikuttaa jaksamiseen työssä. Keskittymiskykysi ja voimavarasi ovat vähäisemmät kuin aiemmin. Tämä muutos ei ole välttämättä pysyvää. Se mitä jaksat tai et jaksa tehdä, ei määritä sinua eikä ihmissuhteitasi.