Aina on hyvä sää pyöräillä
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja Seppo Rajaniemi on sananmukaisesti liikkuva ihminen. Hänen hyvä hetkensä liittyy usein liikuntaan ja erityisesti pyöräilyyn.
Arkiaktiivisuuden lisäämisellä voi helposti lisätä viikoittaista liikuntatuntimäärää. Oman arkiliikunnan lisäämiseni aloitin jo vuosia sitten edellisessä työpaikassani. Seitsemän vuoden aikana en noussut kertaakaan hissillä työpisteelleni kuudenteen kerrokseen. Ensimmäiset kerrat portaiden nouseminen oli yhtä tuskaa, mutta jo muutaman viikon jälkeen homma hoitui hengästymättä viidenteen kerrokseen. Tavoitteeni oli päästä hengästymättä kuudenteen kerrokseen, mutta en päässyt tavoitteeseeni, sillä ehdin vaihtaa työpaikkaa.
Nykyisessä työpaikassa ei tarvitse nousta kuin yksi kerros portaita, joten piti keksiä jotain muuta, niinpä aloitin pyöräilemään työmatkani.
Räntäsadetta, tuuli kahdeksan metriä sekunnissa tai pakkasta -28 astetta, mutta ei haittaa, sillä hyvillä varusteilla ja hyvällä asenteella selviää. Asenne on tosin saattanut olla koetuksella, jos pyöräteitä ei ole ehditty aamulla aurata ja on joutunut puskemaan 15 sentin hangessa. Tätä tapahtuu kuitenkin nykyisin harvoin, sillä Oulussa pyöräteiden auraus on huippuluokkaa.
Työmatkani on lyhyintä reittiä vähän yli kolme kilometriä ja ajan sen nopeimmillaan alle kymmeneen minuuttiin. Usein kuitenkin menen puolen tunnin reittiä. Kun vauhdin pitää leppoisan rauhallisena niin ei tarvitse huolehtia, että tuleeko hiki.
Kotimatkani reitin pituus myös vaihtelee päivästä ja fiiliksestä riippuen puolesta tunnista tuntiin. Ja kas, kotiin päästyäni huomaan tehneeni päivän aerobisen harjoituksen ja varsinaiselle lenkille ei enää tarvitsekaan lähteä.
Ihan kaikki työmatkatkani eivät pyöräillen hoidu, sillä Pohjois-Suomen Syöpäyhdistyksen toimialue kattaa maantieteellisesti yli puolen Suomen kokoisen alueen.
Seppo Rajaniemellä on useita polkupyöriä. Kuvauksiin hän saapui retrotyömatkapyörällä vuosimallia 1970. ”Vaihteita yksi ja kulkee kelissä kuin kelissä”, hän kehuu pyöräänsä.
Teksti: Anu Kytölä
Kuva: Petteri Löppönen
