Miten tunnistaa syövän oireet? Kehoa kannattaa kuunnella
Syöpäjärjestöjen sairaanhoitaja Tutta Kososen mukaan oman kehon kuuntelussa ei ole kyse jatkuvasta tarkkailusta, vaan siitä, että oppii tunnistamaan itselleen normaalin voinnin. Silloin myös huomaa, jos jokin muuttuu.
”Oman kehon kuuntelu on sitä, että tunnistaa itselle normaalista poikkeavat oireet ja myös reagoi niihin”, Kosonen sanoo.
Oman voinnin arviointi ei ole aina helppoa. Kiireinen elämäntilanne, jatkuva stressi tai mielenterveyden haasteet voivat peittää alleen kehon viestejä. Kososen mukaan omaa tilannetta kannattaa tarkastella rauhallisesti.
”Jos jokin oire herättää huomiota, voi pohtia, mistä se voisi johtua, kuinka pitkään sitä on esiintynyt ja helpottuuko se jossakin tilanteessa. Oireita ei tarvitse säikähtää, mutta niitä ei myöskään kannata kokonaan sivuuttaa.”
Kaikki oireet eivät tarkoita vakavaa sairautta
Monet syöpiin liittyvät oireet ovat samoja kuin monissa tavallisissa vaivoissa. Esimerkiksi väsymys, vatsavaivat, gynekologiset oireet, toistuvat virtsatieoireet tai verenvuodot voivat johtua useista eri syistä.
Juuri siksi syövän ensioireet voivat olla vaikeasti tunnistettavia. Useimmiten oireiden taustalla on jokin muu kuin syöpä, mutta joskus pitkittynyt tai poikkeava oire voi olla merkki vakavammasta sairaudesta.
Lisäksi osa syövistä voi alkuvaiheessa olla täysin oireettomia. Tällöin sairaus saattaa löytyä sattumalta muun tutkimuksen yhteydessä tai seulonnassa.
Oman kehon tunteminen on taito
Kososen mukaan kehon kuunteleminen on taito, joka vahvistuu vähitellen.
”Pikkuhiljaa oppii kuuntelemaan oman kehon viestejä, tunnistamaan oman kehon heikkouksia ja vahvuuksia sekä ymmärtämään, miten oma keho ja mieli reagoivat eri tilanteissa.”
Kun oireista tarvitsee kertoa lääkärille, omista havainnoista on apua. Vastaanotolla kannattaa mahdollisuuksien mukaan osata kuvata, milloin oire alkoi, miten se on muuttunut ajan myötä ja onko jokin helpottanut tai pahentanut sitä. Selkeä kuvaus auttaa arvioimaan jatkotutkimusten tarvetta.
Kosonen muistuttaa myös kohtaamisen merkityksestä. Oireista kertominen voi olla helpompaa silloin, kun ihminen kokee tulevansa aidosti kuulluksi. Turvallinen ilmapiiri ja kuunteleminen auttavat sanoittamaan omia tuntemuksia.
Milloin oire kannattaa tutkituttaa?
Jos oireet eivät helpotu muutamassa viikossa tai kyseessä on esimerkiksi selkeä kyhmy tai poikkeava ihomuutos, kannattaa hakeutua lääkärin arvioon. Äkilliset ja voimakkaat oireet sen sijaan vaativat nopeampaa reagointia.
Oireisiin voi liittyä pelkoa tai häpeää, mikä saa lykkäämään avun hakemista. Kosonen kannustaa kuitenkin luottamaan omiin havaintoihin.
”Oman kehon viesteihin kannattaa luottaa ja hakea apua matalalla kynnyksellä, jos jokin askarruttaa.”
Teksti Nina Airisto
Kuva Plugi