”Se oli kaunis kuolema”

Hyvä kuolema on mahdollisimman kivuton ja oireeton. Kuoleva saa olla kotona niin kauan kuin hän ja läheiset jaksavat, mutta sen jälkeen hänestä pidetään hyvää huolta saattohoito-osastolla.

Veikko Lehtisen vaimo kuoli rauhallisesti. Tytär ja mies istuivat hänen vierellään ja silittivät tukkaa. Kipuja ei Raija Lehtisellä ollut, tai jos oli, ne saatiin lääkkeillä hoidettua.

”Se oli kaunis kuolema”, Veikko Lehtinen sanoo.

Raija Lehtisen rintasyöpä diagnosoitiin vuonna 2001, jolloin löytyi myös hänen miehensä kaulasyöpä. Molemmat hoidettiin, mutta kahdeksan vuoden kuluttua vaimon tauti uusi.

”Hoidot aloitettiin uudelleen, tukka lähti, kasvoi ja lähti taas. Välillä meni paremmin, välillä hoidot olivat ikäviä ja tuli sivuvaikutuksia. Mutta hyvin hän tottui eikä antanut sairauden haitata elämänmenoa.”

Raija Lehtinen harrasti avantouintia ja kävi kaveriporukkansa kanssa pyöräilemässä, useamman kerran Virossakin.

Viime keväänä aloitettiin solunsalpaajahoito, jonka piti olla viimeinen mahdollisuus. Kesällä Raija Lehtisen vointi huononi.

”Hän piti kovasti marjastamisesta. Kävimme mustikkametsässä niin, että ajoin auton ihan viereen ja kannoin metsään jakkaran”, Veikko Lehtinen sanoo.

Elokuussa lääkäri kertoi, että tautia ei enää yritetä parantaa. Siirrytään oireenmukaiseen hoitoon.

”Olimme ehtineet vuosien saatossa siihen valmistautua. Hain kotiin apuvälineitä, ja oli tarkoitus hakea sairaalasänky ja pyörätuoli sekä selvittää omaishoitajaksi ryhtymistä.”

Syksyn aikana Pohjois-Kymen sairaalan kotiutustiimi kävi Lehtisillä kolmasti vuorokaudessa vaihtamassa tippapussin.

”Olimme iloisia, että se onnistui kotona. Ensin tuntui oudolta, että vieraita ihmisiä tuli aamukahdeltakin kotiin sängyn viereen, mutta tottuihan tuohon.”

Marraskuussa Raija Lehtisen olo huononi, ja piti lähteä sairaalaan. Kotoa lähtiessä Lehtiset eivät arvanneet, että toinen ei tulisi enää takaisin.

”Kotimme on ihan sairaalan vieressä, ja siellä oli helppo käydä. Aamulla vaimoni soitti, että hän joutuu jäämään. Viikonloppuna oli pyhäinpäivä, mutta vaimo ei päässyt kotiin. Maanantaina hänet siirrettiin saattohoitoyksikkö Villa Apilaan. Osa ystävistä oli vieraillut sairaalassa, ja Villa Apilaan tulivat keskiviikkona hänen sisaruksensa sekä ystäviä ja entisiä työkavereita. Silloin hän vastaili enää lyhyesti. Parivuotiaan tyttärenpojan vierailu kuitenkin sai hänet ilahtumaan.”

Veikko Lehtinen meni vielä yöksi kotiin ja oli aamulla lähdössä uudelleen sairaalaan, kun hänelle soitettiin, että nyt kannattaisi tulla.. Tytär peruutti työmatkansa ja tuli hänkin.

”Me istuimme siinä ja silitimme hänen tukkaansa. Hengitys harveni, ja sitten se loppui.”

Teksti:Tiina Pelkonen
Kuva: Tomi Westerholm