Syöpäriskin vähentäminen ei ole vain yksilön vastuulla
Uusiin eurooppalaisiin syövän ehkäisyn ohjeisiin koottiin ensimmäistä kertaa suositukset siihen, kuinka yhteiskunta voi tukea hyviä elintapoja. Syöpäriskiin vaikuttavat tärkeimmät tekijät ovat edelleen tupakka, alkoholi ja ravitsemus.
Jos ihmiset muuttaisivat elintapojaan, jopa 40 prosenttia syövistä voitaisiin ehkäistä.
Tänä vuonna julkaistu Euroopan viides syövänehkäisyn ohjeisto koostuu 14 suosituksesta, joita noudattamalla voi pienentää syöpäriskiään. Sen tieteellisestä osuudesta vastaa kansainvälinen syöväntutkimuslaitos IARC.
”Kyseessä on viides Euroopan Unionin väestölle suunnattu ohjeisto. Aiempien versioiden heikkous on ollut, että niissä keskityttiin ihmisten omiin valintoihin. Nyt mukana on lisäksi suosituksia päättäjille. Se on tarpeen, sillä yhteiskunnan toimilla on merkitystä syöviltä suojaavien tekijöiden vahvistamisessa”, terveyden edistämisen päällikkö Heidi Löflund-Kuusela Syöpäjärjestöistä kertoo.
Poliittisessa päätöksenteossa voidaan vaikuttaa ihmisten valintoihin esimerkiksi rajoittamalla alkoholin saatavuutta, alentamalla terveellisten ruokien hintoja tai rakentamalla pyöräteitä.
”Terveelliset valinnat eivät saa vaatia yksilöiltä jatkuvia ponnisteluja tai suuria taloudellisia panostuksia. Yhteiskunnassa tarvitaan rakenteita, jotka tukevat hyvien valintojen tekemistä. Lisäksi on tärkeää pyrkiä tasoittamaan terveyseroja eri väestöryhmien välillä”, Löflund-Kuusela painottaa.
Ravinto vaikuttaa monin tavoin
Suomessa syövän ehkäisyssä on yhä parannettavaa. Osa suomalaisista polttaa edelleen tupakkaa, juo liikaa alkoholia, liikkuu liian vähän ja on ylipainoisia. Nämä kaikki lisäävät syöpäriskiä merkittävästi. Myös Löflund-Kuusela haluaa nostaa nämä esille.
”Ohjeistuksen ylipainoon liittyvässä osuudessa kehotetaan rajoittamaan paljon sokeria, rasvaa ja suolaa sisältävien elintarvikkeiden käyttöä. Lisäksi ensimmäistä kertaa kehotetaan välttämään ultraprosessoituja ruokia. Ultraprosessoituihin ruokiin, esimerkiksi sipseihin, kekseihin ja valmisruokiin, on lisätty paljon teollisia ainesosia. Tällaisissa ruuissa on paljon energiaa mutta ne ovat ravintoköyhiä. Niiden syömisen on todettu lihottavan erityisen helposti.”
Liian vähäinen liikunta ja epäterveellinen ravinto lihottavat, mutta vaikutus terveyteen ja toimintakykyyn on paljon laajempi. Punaista lihaa tulisi käyttää hillitysti ja lihajalosteita pitäisi välttää Alkoholi liittyy myös ylipainoon, sillä alkoholi sisältää paljon kaloreita ja lihottaa. Lisäksi ne jotka juovat paljon, syövät usein epäterveellisemmin.
Alkoholi aiheuttaa syöpää. Turvallista määrää alkoholia ei voida määritellä, koska alkoholi voi aiheuttaa syöpää jo pieninä annoksina.
Uutta suosituksissa ovat ilmansaasteet. Harvaanasutussa Suomessa ilmansaasteet eivät ole yhtä iso ongelma kun monessa muussa EU-maassa. Toki meilläkin kannattaa suosia joukkoliikennettä ja kävellessä tai pyöräillessä reittejä, joissa on vähän autoliikennettä sekä kiinnittää huomiota puhtaaseen puunpolttoon.
”Euroopan syövänehkäisyohjeistossa kiinnitetään nyt huomiota myös sähkötupakointiin. Sähkösavukkeet ja nikotiinipussit ovat Suomessakin nouseva trendi. Nikotiinia ei luokitella syöpää aiheuttavaksi aineeksi, mutta sen on todettu voivan edistää syövän kasvua ja kehittymistä sekä heikentää syöpähoitojen tehoa. Nikotiinituotteista voidaan myös siirtyä käyttämään tupakkatuotteita”, Löflund-Kuusela huomauttaa.
Syöpäriskit tiedostetaan
Syöpäjärjestöt selvitti vuonna 2024 kuinka hyvin suomalaiset tunnistavat elintapoihin liittyvät syövän riskitekijät. Vastausten perusteella syöpäriskeistä oltiin kyllä hyvin perillä, mutta elintavoissa oli silti parannettavaa.
”Ihmisten käyttäytymiseen vaikuttavat monet asiat. Terveellisistä elintavoista viestiminen on haastavaa, koska tieto ei välttämättä muuta käyttäytymistä.”
Samaan aikaan ihmiset ovat huolissaan saavatko he tulevaisuudessa tarvitsemaansa hoitoa. Väestön ikääntymisen myötä yhä suurempi määrä suomalaisia sairastuu syöpään joka vuosi. On yhteiskunnan etu pyrkiä tukemaan terveellisiä elintapoja, jotta sairastuneita olisi vähemmän.
Arkielämän tavat ovat keskeisiä syövän ehkäisyssä, eikä niinkään yksittäinen satunnainen altistus. Syöpään sairastuminen on monen seikan yhteisvaikutus ja joskus sairastuu, vaikka eläisi kuinka terveellisesti. Mutta hyvä yleiskunto auttaa hoitojen sietämistä ja niistä toipumista.
”Ohjeistuksia voidaan lukea niinkin päin, että mitä hyvää voi lisätä lautaselle tai miten arkeen lisätty liike tai alkoholin tai tupakkatuotteiden käytön vähentäminen kasvattaa omaa hyvinvointia. Terveellisillä elinvoilla voi vähentää syöpäriskiään, mutta ne tukevat ihmisen hyvinvointia ja terveyttä jo nyt”, Löflund-Kuusela toteaa.
Teksti Arja-Leena Paavola