Järjestöjohtaja tarvitsee luovuutta
Anne Lindfors on ollut Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen toiminnanjohtajana Tampereella kymmenen vuotta. Häntä sykähdyttää ihmisten tarinat sekä yhdistyksen työntekijöiden ja vapaaehtoisten merkittävä rooli potilaiden elämässä.
Tutkijana Anne Lindfors on paneutunut siihen, miten tärkeässä, monimutkaisessa ja usein ristiriitaisessa roolissa kansanterveysjärjestöjen johtajat ovat auttamistyössä.
Mikä tai mitkä olivat työurasi mieleen painuvimmat hetket?
Niitä on monia. Meillä on asiakkaina esimerkiksi paljon lapsiperheitä, joissa vanhempi sairastaa syöpää. Näissä tilanteissa kirkastuu se, miten elämä jatkuu vaikean sairaudenkin kohdatessa.
Mitä sai sinut jatkamaan opintojasi aina väitöskirjaan asti?
Tehdessäni joitakin vuosia sitten Sosiaali- ja terveysjohtamisen EMBA-opintojen päättötyön, huomasin, että järjestöjohtamista ei ole kovin paljon Suomessa tutkittu. Väitöskirjassani tutkin potilas- ja kansanterveysjärjestöjen johtamista sekä miten järjestöjohtajaksi tullaan.
Miten tutkimuksesi tulosta voisi hyödyntää syöpäyhdistysten johtamisessa?
Järjestöjen johtamisympäristö on kompleksinen ja järjestöjohtajat kohtaavat monenlaisia jännitteitä, ristiriitoja ja paradokseja. Esimerkiksi rahoittajat vaativat avustusten käyttöä suoraan kohderyhmää hyödyttävään toimintaan, mutta samaan aikaan vaativat yhä tarkempaa raportointia, joka puolestaan lisää merkittävästi hallinnollisen työn tarvetta ja kuluja. Paradoksit mahdollistavat luovuuden, jota tarvitaan järjestöjen rahoitusleikkausten ja epävarman tulevaisuuden edessä.
Järjestöjohtajien tulisi tuoda rohkeammin osaamistaan ja rooliaan esiin, sillä järjestöt ratkovat johtajien johdolla laajoja yhteiskunnallisia ongelmia.
Haluatko lähettää terveisiä lehden lukijoille?
Haluan kiittää Syöpäjärjestöjen jäseniä. Jäsenyys on aina myös solidaarisuuden osoitus muita syöpää sairastavia ja heidän läheisiään kohtaan.
Anne Lindforsin väitöskirja Järjestöjohtamisen jännitteet, ristiriidat ja paradoksit potilas- ja kansanterveysjärjestöjen johtajien kertomana tarkastettiin Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa 15.5.2026.
Teksti Anu Kytölä
Kuva Laura Tammisto