”Oli ihmeellistä ja todella arvokasta, että sain olla läsnä isän viimeisenä hengenvetona. Suru oli kuitenkin murskaava. Oikeastaan ainoa mikä lohdutti, oli aika – sen jo tiesin muista suruista elämän varrelta. Vaikeinta oli se, että piti saada aika kulumaan”, Roosa nauhan suunnitellut Maria Veitola muistelee.
”Oli ällistyttävää, miten muu maailma jatkoi kulkuaan, kun omassa elämässä kaikki oli muuttunut. Olen kiitollinen siitä, että minulla kuitenkin oli isä ja hän sai elää niinkin vanhaksi. Me myös uskalsimme puhua loppumetreillä vaikeistakin asioista.”
Isää ikävä joka päivä
Maria pitää Roosa nauhan suunnittelemista merkityksellisenä ja vastuullisena tehtävänä. ”Roosa nauha -keräyksen tärkeä tehtävä on kerätä varoja syöpätutkimukselle, mutta toinen tärkeä arvo on tehdä syöpää näkyväksi ja rikkoa puhumattomuuden kulttuuria”, hän ajattelee.
”Joskus minulta kysytään, miksi olen niin rohkea ja miksi uskallan tai jaksan tehdä asioita, joita teen. Se johtuu juuri siitä, että ajattelen kuolemaa joka päivä. Jos haluan tehdä jotain, niin pitää mennä sitä kohti, koska meillä on vain tämä hetki.”
Marialla on ikävä isää ihan joka ainoa päivä, mutta rakkaus ei ole kadonnut mihinkään. Kuoleman jälkeen se on ainoastaan kirkastunut.
Teksti: Anu Koikkalainen
Kuva: Lina Jelanski